ITT Bornemann-kaksiruuvipumput

Pumppupioneerista maailmanlaajuiseksi järjestelmätoimittajaksi

ITT Bornemann GmbH:n pääpaikka on Saksassa Obernkirchenissä lähellä Hannoveria. Yhtiöllä on pitkä ja menestyksekäs historia. Yhtiö perustettiin vuonna 1853 vastaamaan markkinoiden tarpeisiin teknologisesti korkealuokkaisilla ja kustannustehokkailla tuotteilla ja palveluilla.

Vuonna 1934 yhtiö patentoi ulkoisilla laakereilla varustetun kaksiruuvipumpun. 1960-luvulla kolmiruuvipumpun ja epäkeskoruuvipumpun kehittäminen johtivat entistä innovatiivisempiin ratkaisuihin, ja 1980-luvulla Bornemannin multiphase-pumput loivat kaupallisia mahdollisuuksia, joista ei ennen oltu osattu uneksiakaan. Yhtiön ydintuotteet nykyään ovat kaksiruuvi- ja epäkeskoruuvipumput.

Bornemann on lähes kaikilla käyttöalueillan alansa johtava pumppuvalmistaja. Maailmanlaajuinen myyntikonttori- ja tytäryhtiöverkosto takaa asiakkaille välittömän, ammattitaitoisen tuen tuotantoprosessin kaikissa vaiheissa yksityiskohtaisesta neuvonnasta yksilöllisesti räätälöityihin tuotteisiin ja asennettujen pumppujen ja järjestelmien luotettavaan kunnossapitoon. Tehokkuus, luotettavuus ja korkea saatavuus ovat tärkeimmät Bornemannin pumppujen ja järjestelmien ominaisuudet.

Lisätietoa:
www.bornemann.com
www.borex-pumps.com


Tyyppisarjat

 

Tyyppisarja W / V

Itseimevä, pyörivä syrjäytyspumppu ulkopuolisilla  laakereilla....

Tyyppisarja BorMaq

Toimintaperiaate Ratkaisuja vaativiin...

Tyyppisarja HC / VHC

Useita laivanrakennukseen ja teollisuuteen soveltuvia pumppuja. Erinomainen...

Tyyppisarja HP

Soveltuu erinomaisesti raakaöljyn ja monifaasinesteiden...

Tyyppisarja SLI

Tätä kompaktia pumppua on saatavana kolmea eri kokoa, ja se on mahdollista...

Tyyppisarja SLH

Erittäin tehokas 2-in-1 -pumppu; pumppaus ja sterilointi/puhdistus...

Tyyppisarja SLH 4G

Kehitetty korkeaa suorituskykyä vaativiin...

Multiphase Boosting

ITT Bornemann toimittaa pumpun kaikkialle, missä pumppua tarvitaan....

Epäkeskoruuvipumput

  Bornemannin epäkeskoruuvipumput ovat kompakteja, vankkoja ja...

Haluatko tietää lisää? Klikkaa tästä ja ota yhteyttä.